Hätäensiapu, elvytysharjoitus nukella

Elvytysohjeet (2021)

Uudet elvytysohjeet (2021)

Euroopan elvytysneuvosto (ERC) julkaisi maaliskuussa 2021 uudet elvytysohjeet. Uusimmat elvytys suositukset noudattavat samaa linjaa vuoden 2015 ohjeiden kanssa eli merkittäviä muutoksia ei suosituksiin tällä kertaa tullut. Ohjeiden pohjalta on julkaistu myös Suomeen uusi elvytyksen Käypä hoito -suositus 25.11.2021.

Laadukkaan paineluelvytyksen merkitys on edelleenkin suuri. Kaikki muut laadukkaan elvytyksen osa-alueet tulisi suorittaa siten, että paineluelvytykseen syntyvät tauot pysyisivät aivan minimissään.

Aikuisen elvytysohjeet

  • Mikäli autettava ei liiku eikä tuota mielekästä ääntä, tarkasta viipymättä reagoiko autettava puhutteluun ja herättelyyn
  • Jos autettava ei reagoi lainkaan puhutteluun ja herättelyyn, on kyseessä välittömästi hoitoa vaativa tilanne taustasyystä riippumatta
  • Käännä autettava tarvittaessa selälleen kovalle alustalle
  • Ollessasi reagoimattoman autettavan äärellä hälytä lisäapua soittamalla 112. Laita puhelin kaiuttimelle.
  • Avaa hengitystiet kohottamalla leukaperistä päätä taaksepäin ja tunnustele uloshengityksen ilmavirtauksen olemassaoloa kämmenelläsi sekä tarkkaile rintakehän liikettä max 10 sekunnin ajan
  • HENGITTÄÄKÖ?
  • Jos reagoimaton autettava ei hengitä normaalisti, aloita viipymättä paineluelvytys
  • Laita kätesi keskelle rintakehää
    • paina voimakkaasti 5-6 cm syvyyteen
    • 100-120/minuutissa tahdilla
    • antaen rintakehän päästä vapautumaan painallusten välissä 
  • Jos osaat, uskallat, haluat ja pystyt antamaan myös puhalluselvytystä sekä puhallukset johtavat ilman siirtymiseen keuhkoihin, suorita 30 painalluksen jälkeen 2 puhallusta. Jatka 30 painelua ja 2 puhallusta
  • Mikäli et osaa, uskalla, halua tai pysty puhaltamaan, jatka taukoamatonta painelua tahdilla 100-120 painallusta minuutissa.
  • Mikäli defibrillaattori on saatavilla, pyydä muita auttajia noutamaan defibrillaattori paineluelvytystä keskeyttämättä.
  • Jatka paineluelvytystä, kunnes defibrillaattori on saatu käyttövalmiiksi ja se antaa
  • Noudata defibrillaattorin antamia ohjeita ja jatka elvytystä, kunnes autettavan elintoiminnot palautuvat tai ammattiapu saapuu paikalle. 
Aikuisen elvytys (vuoden 2021 elvytyssuositukset)

Lapsen ja vauvan elvytysohjeet (alle 16-vuotias)

  • Tunnista elottomuus!
    • jos lapsi ei reagoi, niin avaa hengitystiet
    • arvioi hengittääkö normaalisti (käytä 10 sekuntia arvioon)
  • Jos lapsi ei hengitä, niin aloita elvytys 5:llä puhalluksella (tai ventilaatiolla)

Käypä Hoito -suosituksessa sanotaan, että jos elvyttäjiä on vain yksi, lisäavun hälytys (112) tehdään puhallusten jälkeen ja laitetaan puhelin kaiuttimelle.

Huomioi, että epäillessäsi hätätilannetta voit soittaa 112 jo, mikäli et saa autettavaa reagoimaan normaalisti.

  • Jatka elvytystä painamalla rintalastaa alas 15 kertaa mäntämäisellä liikkeellä
    • Painelusyvyys 1/3 rintakehästä eli noin 4-5 cm
    • Nopeus 100-120 / min
    • Anna rintakehän palautua paineluiden välissä
  • Jatka elvytystä 15 painallusta ja 2 puhallusta rytmillä kunnes lapsi herää tai ammattiapu saapuu paikalle
    • Jos paikalla useampia elvyttäjiä avun hälyttäminen (112) kannattaa tehdä heti aluksi
    • Mikäli lähettyvillä on neuvova defibrillaattori, kannattaa toisen lähteä noutamaan laite avun hälyttämisen jälkeen

Paineluelvytys

Mikäli autettava ei reagoi eikä vastaa eikä hengitä normaalisti hengitysteiden avaamisen jälkeen, kyseessä on elottomuus. Aloita mahdollisimman nopeasti paineluelvytys, mutta muista soittaa 112. Mene selällään olevan autettavan viereen polvillesi. Aseta kätesi keskelle rintakehää, siten että toisen käden kämmentyvi on keskellä rintalastan päällä ja toinen käsi toisen päällä. Pidä käsivartesi suorana ja hartiat kohtisuoraan rintakehää vasten. 

Paineluelvytyksessä on aikuisella tavoitteena saavuttaa 5-6 senttimetrin painelusyvyys, mutta ei kuitenkaan tätä enempää. Painamalla keskeltä rintalastaa kohtisuoraan alaspäin, sydän supistuu ja työntää verta eteenpäin. Sydämen lepovaihe saavutetaan vapauttamalla rintalasta takaisin yläasentoon, jolloin sydän siis laajenee ja ottaa verta sisäänsä seuraavaa supistusta varten. On huomionarvioista nostaa esille, että paineluvaiheessa liiallista nojaamista rintalastan päälle tulee välttää. Tavoitteena onkin pyrkiä rintalastan mäntämäiseen paineluliikkeeseen, jossa molemmat vaiheet ovat kestoltaan samanpituiset. Jotta elottoman henkilön veri saadaan kiertämään painelun avulla mahdollisimman tehokkaasti, tulisi laadukkaita painalluksia suorittaa 100-120 / minuutissa tahdilla.

Lapsen ja vauvan paineluelvytys tehdään samoja periaatteita noudattaen, mutta syvyys on lapsen koosta riippuen noin 4-5 cm (1/3 rintakehästä). Pienellä vauvalla (alle 1-vuotias) paineluun suositellaan ensisijaisesti kahta peukaloa, mutta voit käyttää myös kahta sormea tai yhtä kättä riittävän laadukkaan paineluvoiman tuottamiseksi. Yli 1-vuotiaalla paineluun suositellaan käytettäväksi yhtä tai kahta kättä (isommat lapset)

Muistatko sinä kappaleita, minkä rytmi on sopiva paineluelvytyksen suoritukseen? Mikäli kaipaat apua tempoltaan sopivien biisien keksimiseen, niin suosittelemme ottamaan seurantaan Uskalla Auttaa Koulutuspalveluiden Instagram-tilin @uskallaauttaa. 

Defibrillaattori elvytyksessä

Toinen keskeinen elvytyksen selviämisennustetta parantava tekijä on varhainen defibrillaatio. Defibrillaattorin eli sydäniskurin tärkein tehtävä on poistaa sydämessä mahdollisesti esiintyvä haitallinen rytmihäiriö (tyypillisesti kammiovärinä), joka estää sydämen järkevän mekaanisen toiminnan. Pelkistettynä defibrillaattorin antama tasavirta sähköisku pysäyttää sydämen sähköisen toiminnan hetkellisesti kokonaan, jonka jälkeen on mahdollisuus saavuttaa sydämen normaalin toiminnan palautuminen.  Defibrillaattori tulisi pyrkiä saamaan elottoman ihmisen äärelle ja käyttökuntoon 3-5 minuutin kuluessa elottomuuden alusta, siten ettei paineluelvytystä keskeytetä. 

Puhallukset osana laadukasta elvytystä

Puhallukset kuuluvat vuoden 2021 elvytysohjeissa osaksi laadukasta elvytystä, mikäli elvyttäjä on kykenevä suorittamaan puhallukset. Tapauksissa, joissa elottomuuden taustasyynä on hapenpuute, puhalluksilla on suurempi merkitys. Elottomuustilanteissa, joissa hapenpuute on todennäköinen taustasyy (lapset alle 16 vuotta sekä hukuksissa olleet aikuiset), puhalluksia erityisesti kannattaisi aina yrittää ja elvytys tulisikin aloittaa viidellä puhalluksella.

Jos elvyttäjä osaa, uskaltaa ja pystyy suorittamaan puhallukset, toteutetaan puhalluksia kaksi kappaletta kolmenkymmenen painalluksen jälkeen. Lapsen elvytyksessä vuorotellaan 15 painelua ja 2 puhallusta.

Puhalluksilla pyritään siirtämään elottoman ihmisen keuhkoihin elvyttäjän toimesta happea (aikuinen n 500 ml ilmaa, lapselle n 6-8 ml/kg). Uloshengityksessämme on happimolekyylejä noin 16% (vertaa sisäänhengitysilmassa 21%). 

Ennen puhallusta elottoman henkilön hengitystiet avataan kohottamalla leuan kärjestä päätä taaksepäin. Elottoman ihmisen hengitysteiden ollessa avoinna elvyttäjä puristaa sormillaan elottoman sieraimet yhteen ja puhaltaa elottoman suuhun kaksi kertaa. Puhallukset tulisi suorittaa siten, että yksi puhallus olisi paitsi rauhallinen, myös kestoltaan maksimissaan sekunnin. Elottoman ihmisen rintakehän tulisi nousta puhalluksen aiheuttaman keuhkojen täyttymisen merkkinä. Huomioi, että liian voimakkaasti sekä isolla ilmamäärällä suoritetuissa suusta suuhun puhalluksissa ilma ohjautuu herkästi autettavan vatsalaukkuun, joka voi aiheuttaa vatsansisällön nousemisen nieluun/suuhun.

Elvytys sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä

Elvytys sairaaloissa ja terveydenhuollon yksiköissä.  

  • Onko elvyttäminen turvallista? 
  • Tunnista elottomuus; potilas ei reagoi eikä hengitä hengitysteiden avaamisen jälkeen
  • Pyydä lisäapua yksikön sisältä sekä hälytä MET / elvytysryhmä tai soitto 112
  • Aloita korkealaatuinen peruselvytys
    • paina rintakehä 1/3 syvyyteen (aikuisilla 5-6 cm)
    • nopeudella 100 – 120 / min
    • anna rintakehän palautua paineluiden välissä
    • 30 painelua ja 2 ventilaatiota
    • Jos elvyttäjiä vain 1, aloitetaan pelkällä paineluelvytyksellä
    • Painelijaa kannattaa vaihtaa 2 minuutin välein
    • Pyritään pitämään painelutauot aivan minimissä
  • Mikäli defibrillaattori saatavilla, ottakaa käyttöön laadukkaan painelu-elvytyksen lisäksi
  • Defibrillointi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, mikäli laite antaa iskeä
  • Jatka hoitoelvytystä, kunnes lisäapu saapuu paikalle
  • Elvytyksen hoitovastuun luovuttaminen ja (ISBAR) raportointi

Elvytysohjeet 2021 yksinkertaistettuna:

  • Taustasyystä riippumatta, mikäli autettava ei reagoi eikä vastaa
  • Soita 112
  • Pyri viemään autettava selälleen
  • Avaa hengitystiet
  • Arvioi hengittääkö? 
  • Mikäli autettava ei hengitä normaalisti, aloita elvytys
    • aikuisilla painelu
    • lapset alle 16v, aloita viidellä puhalluksella
  • Laita kätesi keskelle rintakehää
    • paina rintakehää voimakkaasti alas 5-6 cm syvyyteen (lapset alle 16v 1/3 rintakehästä)
    • 100-120/min nopeudella
    • antaen rintakehän myös palautua
  • Anna 2 puhallusta aina 30 painelun jälkeen
    • lapsilla 15 painelua : 2 puhallusta
  • Jos et osaa, uskalla, halua tai pysty puhaltamaan, jatka keskeytymätöntä painelua
  • Käyttäkää defibrillaattoria, mikäli saatavilla

Uusissa elvytysohjeissa nostetaan jälleen esille usein ennen sydänpysähdystä esiintyvien ensioireiden tunnistamisen merkitystä. Jos ennakoivat vakavat riskioireet pystyttäisiin tunnistamaan paremmin ja autettava saataisiin varhaisessa vaiheessa hoitoon, olisi luultavasti moni sydänpysähdys estettävissä. Tämän perusteella voimme todeta, että mikäli haluamme ennakoida ja pystyä paremmin tunnistamaan näitä tapauksia, tulisi ensiapukoulutusten määrää lisätä kaikilla yhteiskunnan aloilla. Ensiapukoulutuksiin säännöllisesti osallistumisen pitäisi olla kansalaisvelvollisuus samoin kuin terveydenhuollon ammattilaisten velvollisuus pitää yllä omia taitojaan säännöllisellä harjoittelulla.

Mikäli kaipaat asiasta lisätietoa tai olet kiinnostunut laadukkaista koulutuksistamme, ole yhteydessä meihin tai pyydä tarjous, niin räätälöidään yhdessä tarpeenne mukainen koulutus ryhmällenne/työpaikallenne. 

Marko Ahtonen & Jari Kouvalainen

Uskalla Auttaa Oy

Seuraa meitä somessa: @uskallaauttaa